Tonteilla ja wainioilla
1730-luvun tiloja ja torppia Tornionjoen Helsingbyssä
Authors
Tiedostot
Näytä PDF
Julkaistu numerossa Vol 43 Nro 1 (2026) julkaisussa Muinaistutkija.
Muinaistutkija on Suomen arkeologisen seuran julkaisema lehti, joka julkaisee arkeologista tutkimusta ja muita arkeologiaan liittyviä tekstejä ensisijaisesti kotimaisilla kielillä.
ISSN 2489-785X (verkkojulkaisu)
Taittopohjan ja kannen suunnittelu: Ville Korkiakangas
Lehteen voi lähettää vertaisarvioitavia artikkeleita ja muita tekstejä pitkin vuotta. Sen jälkeen, kun tekstit on hyväksytty julkaistavaksi, ne ilmestyvät seuraavassa numerossa.
Kuuntele Muinaistutkijan arkeologia podcastia Spotifyssa tai Apple Podcastissa.
Abstrakti
Artikkelissa käsitellään Ylitorniossa sijaitsevan Helsingbyn eli Kainuunkylän 1730-luvun asutusta ja elinkeinoja koskeneen tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen päälähteenä oli maanmittari Esaias Hackzellin aluetta kuvaava kartta-aineisto. Sen antamaa tietoa täydennettiin muiden historiallisten lähteiden ja arkeologisen tutkimuksen antamalla tiedolla. Tutkimuksen yhteydessä paikannettiin muun muassa 1730-luvun asuttujen ja autioiksi tulkittujen tilojen sekä torppien paikkoja. Lisäksi pohdittiin asutuksen ikäämistä ja sijoittumista ympäristöönsä. Artikkeli perustuu osittain vuoden 2024 Arkeologipäivien esitykseen.
Tiedostot
Näytä PDFLähdeviitteet
Fornsök 2026. Riksantikvarieämbetet. https://app.raa.se/open/fornsok/ (Luettu 17.1.2026)
Gustafsson, A. 1939. Maanjaot ja kylämuodostumat Pohjanmaalla keskiajalla ja uuden ajan alussa. Maanmittaus: aikakauskirja maanjako- ja karttatieteitä sekä geodesiaa varten 1939(2–3).
Hackzell, E. 1737. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. MHA U Uudistuskartat ja -asiakirjat. L LAPIN LÄÄNI. Ylitornio. L25:3/1–8. Kainu; Kartta ja selitys pelloista ja niityistä. (1737–1737). Kansallisarkisto, Helsinki.
Hietaniemen kirkonkirjat. 1721–1778. Hietaniemi kyrkoarkiv, Födelse- och dopböcker, SE/HLA/1010071/C/1 (1721–1778). Riksarkivet, Tukholma.
Kansallisarkisto 2025. Ruotuväkeä ja värvättyjä. Arkistojen Portti, Aineisto-oppaat. Kansallisarkisto. https://portti.kansallisarkisto.fi/fi/aineisto-oppaat/ruotujakolaitoksen-aikaiset-v%C3%A4rv%C3%A4tyt-joukko-osastot (Luettu 10.1.2026)
Karsvall, O. 2013. Retrogressiv metod. En översikt med exempel från historisk geografi och agrarhistoria. Historisk tidskrift 133(3): 411–435.
Koivunen, P. 1977. Oravaisensaari och Kainuunkylä – medeltida boplatser i Tornedalen. Historisk tidskrift för Finland 4: 427–442.
Koivunen, P. 1991. Tornionlaakson esihistoriaa. Jääkaudelta 1600-luvulle, Tornionlaakson historia I: 101–159. Haparanda: Tornionlaakson kuntien historiakirjatoimikunta.
Lindberg, J. & Riska, H. (toim.) 2007. Soldattorp. Uppslagsord, Förvaltningshistorisk ordbok, Svenska litteratursällskapet i Finland. https://fho.sls.fi/uppslagsord/4302/soldattorp/ (Luettu 10.1.2026)
Maaranen, P. 2025a. Ylitornio Helsingby. Arkistotutkimus 1730-luvun tilojen ja torppien paikoista 2025. Tutkimusraportti, Museovirasto, Helsinki. https://asiat.museovirasto.fi/home
Maaranen, P. 2025b. Ylitornio Kannala (1000009929) ja Kuurunen 2 (1000055522). Arkistotutkimus ja arkeologisen kaivauksen 1975 koosteraportti 2025. Tutkimusraportti, Museovirasto, Helsinki. https://asiat.museovirasto.fi/home
Oulun läänin maakirja. 1820. Maanmittaushallituksen maakirjat ja kruununmaaluettelot -arkisto. A Maakirjat. 8 Oulun läänin maakirja (1820–1820). Kansallisarkisto, Helsinki.
Paikkatietoikkuna 2025. MapAnt Maastokartta. Maanmittauslaitos. https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/ (Luettu 3.5.2025)
Peruskartta. 1979. Vanhat painetut kartat-palvelu. Maanmittauslaitos, Helsinki. https://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/
Pitäjänkartta. 1945a. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma). Ia.* Pitäjänkartasto. 2613 07 Ia.* -/- - Ylitornio (--). Kansallisarkisto, Helsinki.
Pitäjänkartta. 1945b. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma). Ia.* Pitäjänkartasto. 2613 08 Ia.* -/- - Ylitornio (--). Kansallisarkisto, Helsinki.
Pitäjänkartta. 1945c. Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma). Ia.* Pitäjänkartasto. 2613 10 Ia.* -/- -_1 Ylitornio (--). Kansallisarkisto, Helsinki.
Pääkkönen, L. 1900. Selonteko muinais- ja kansatieteellisestä keräysmatkastani Tornion jokilaaksossa Oulun Historiallisen Seuran toimesta kesällä 1900. Tutkimusraportti, Museovirasto, Helsinki. https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/raportti/read/asp/r_raportti_det.aspx?RAPORTTI_ID=146472
Saloheimo, V. 1990. Savo Suurvallan valjaissa 1617–1721. Savon historia II:2. Savon Säätiö. Kuopio: Kustannuskiila Oy.
Sarkkinen, M. 2001. Ylitornio. Ylitornion Tornionjoen osayleiskaava-alueen inventointi 2001. Tutkimusraportti, Museovirasto, Helsinki.
Simonen, V. 1936. Suomen miesten Ruotsinvallan aikuisia sotilasnimiä ja niitten perut nykyisessä nimistössämme. Hakkapeliitta 1: 1479–1480.
Skjöldebrand, A. F. 1799. Lohipatoja Tornionjoen Vuennonkoskessa. Historian kuvakokoelma, HK10000:4122.14. Museovirasto, Helsinki.
Strang, J. 2000. Suomen kartastot. H. Rantatupa (toim.) Kartta historian lähteenä: 11–27. Jyväskylä: Kampus Kustannus.
Vahtola, J. 1988. Ylisen Norlannin talonpoikaisasutus 1500-luvulla. Historiallinen aikakauskirja 1988(3): 179–194.
Vahtola, J. 1991a. Jokilaakson kylät ja yhteiskunta. Jääkaudelta 1600-luvulle, Tornionlaakson historia I: 225–256. Haparanda: Tornionlaakson kuntien historiakirjatoimikunta.
Vahtola, J. 1991b. Kansojen moninaisuus. Jääkaudelta 1600-luvulle, Tornionlaakson historia I: 179–211. Haparanda: Tornionlaakson kuntien historiakirjatoimikunta.
Vahtola, J. 1991c. Kveenit Kainulaiset. Jääkaudelta 1600-luvulle, Tornionlaakson historia I: 212–217. Haparanda: Tornionlaakson kuntien historiakirjatoimikunta.
Vahtola, J. 2004. Tornionlaakson asutus keskiajalta 1800-luvun alkuun. P. Peura (toim.) Väylän varrelta. Lisälehtiä Tornionlaakson historiaan: 85–104. Pello: Pohjan väylä.
Vilkuna, K. H. J. 2005. Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. Historiallisia Tutkimuksia 229.
Wallerström, T. 1995a. Norrbotten, Sverige och medeltiden. Problem kring makt och bosättning i en europeisk periferi. Del 1. Lund Studies in Medieval Archaeology 15:1.
Wallerström, T. 1995b. Norrbotten, Sverige och medeltiden. Problem kring makt och bosättning i en europeisk periferi. Del 2. Lund Studies in Medieval Archaeology 15:1.
Ylitornion seurakunnan kirkonkirjat. 1840–1846. Ylitornion seurakunnan arkisto. I Väestörekisteriarkisto. IA Kirkon pääkirjat hakemistoineen. IAa Rippikirjat. IAa:5 Rippikirjat (1840–1846). Kansallisarkisto, Helsinki.
Tiedot
| Julkaistu |
13. maaliskuuta 2026
|
|---|---|
| Numero | |
| Osasto |
Vertaisarvioimattomat artikkelit
|
| Lisenssi |